Akne on yksi yleisimmistä iho-ongelmista ja siitä kärsiikin valtaosa ihmisistä jossain vaiheessa elämäänsä. Akne koskettaa erityisesti nuoria, mutta yhä useammin myös aikuisia, sillä ainakin naisten aikuisiän aknen epäillään yleistyneen.
Mistä akne johtuu?
Aknen taustalla neljä tekijää: pääosin mieshormoni testosteronin aiheuttama häiriintynyt ihon talin tuotanto (naisillakin), ihohuokosten eli follikkelien tukkeutuminen, bakteerien lisääntyminen tukkeutuneessa ihossa ja tulehdusreaktio. Akneen liittyy usein vahva geneettinen alttius (perinnöllisyys) ja lisäksi hormonaaliset tekijät voivat vaikuttaa sen syntyyn. Myös stressillä ja ruokavaliolla sekä muilla elintavoilla voi joskus olla myötävaikuttava rooli, erityisesti akneen taipuvaisilla ihmisillä.
Aknen eri muodot
Aknea esiintyy eri muodoissa ja aknen alatyyppi vaikuttaa sen hoitoon. Yleisimmät aknetyypit ovat:
- Komedoakne – Mustapäitä ja valkopäitä.
- Papulopustulaarinen akne – Tulehtuneita, punaisina näppylöinä tai märkänäppylöinä näkyviä finnejä.
- Kystinen akne – Syviä ja kivuliaita, usein voimakkaasti arpeuttavia paiseita ihon alla.
Aknen hoito
1. Ihon puhdistus
Hyvä päivittäinen ihonpuhdistus on aknen hoidon perusta. Käytä kuitenkin hellävaraista puhdistustuotetta. Ihon liian voimakas puhdistaminen voi nimittäin ärsyttää ja kuivattaa ihoa, mikä voi sekin pahentaa tilannetta. Hankaavat kuorinta-aineet eivät sovi tulehtuneen ihon hoitoon.
2. Aknea hoitavat ja ehkäisevät tuotteet
Ilman reseptiä on apteekista saatavissa bentsoyyliperoksidia sisältäviä tuotteita. Bentsoyyliperoksidin kanssa tulee muistaa sen tekstiilejä vaalentava vaikutus ja käyttää valkoisia pyyhkeitä ja tyynyliinoja. Salisyylihappo ja atselaiinihappo ovat myös kosmetiikan ainesosia, joilla on tehoa aknea vastaan.
3. Ravinto ja muut elämäntapatekijät
Vaikka ravinnon ja aknen välinen yhteys ei ole täysin yksiselitteinen, tutkimukset viittaavat siihen, että tietyt ruoka-aineet voivat pahentaa tai laukaista aknea. Erityisesti runsas sokerin ja nopeiden hiilihydraattien sekä maitoproteiinin/heran saanti ruokavaliossa saattaa lisätä akneriskiä. Paksu, ihoa tukkiva kosmetiikka ja ihoöljyt voivat myös olla joskus huono ratkaisu akneen taipuvaisella iholla. Myös jatkuvalla stressillä voi olla ihotilannetta huonontava vaikutus.
4. Ihotautilääkärin ja kosmetologin hoidot
Jos akne ei parane kotikonstein, on hyvä kääntyä ihotautilääkärin puoleen. Hän voi määrätä sekä suun kautta otettavia että suoraan iholle laitettavia aknen lääkehoitoja. Suun kautta käytettäviä aknelääkkeitä ovat antibiootit ja isotretinoiini sekä naisilla lisäksi e-pillerit ja spironolaktoni. Iholle käytetäviä lääkkeitä ovat mm. a-vitamiinijohdannaiset eli retinoidit, atselaiinihappo, bentsoyyliperoksidi, paikallisantibiootit sekä näiden yhdistelmät. Usein myös yhdistetään sekä suun kautta otettavia että iholle käytettäviä lääkkeitä. Tulehduksen rauhoituttua (tai mikäli tulehdusta ei juuri ole, kuten komedoaknessa) voi osaavan kosmetologin tekemä ihonpuhdistus olla hyödyllinen osa hoitoa jo aknelääkityksen aikana.
Lääkärin hoitoa vaativassa aknessa hoito räätälöidään aina yksilöllisesti huomioiden aknen vaikeusasteen ja tyypin lisäksi myös potilaan ihotyyppi, mahdolliset muut tekijät (kuten vaikka raskaussuunnitelma tai perussairauksien lääkitykset) ja potilaan omat toiveet.
5. Aknearpien hoito
Arpiriski on suurin vaikeassa aknessa, mutta lieväkin akne voi joskus arpeuttaa, jos on siihen taipuvainen iho. Arpia ei voida kokonaan poistaa, mutta niitä voidaan kuitenkin hoitaa erilaisin keinoin. Näihin kuuluvat erilaiset ihon laserhoidot, mikroneulaus, arpien kirurginen poisto, TCA CROSS ja muut happohoidot, kollageenistimulaattorit kuten PLLA (Sculptra), muut biostimulatoriset injektiohoidot, hyaluronihappotäyteaineet ja nykyään yhä useammin erilaiset näiden hoitojen yhdistelmät. Aknearpien optimaalinen hoito tulisi aloittaa mahdollisimman varhain, sillä hoitotulokset ovat parempia melko tuoreissa arvissa. Uuden tutkimusnäytön valossa esimerkiksi isotretinoiinihoito ei enää ole syy lykätä haittaavien arpien hoitoa. Aknearpien optimaalinen hoito vaatii käytännössä aina useita hoitokertoja.
Lopuksi
Aknen on osoitettu alentavan elämänlaatua ja altistavan jopa masennukselle ja ahdistuneisuudelle. Aknesta ei kuitenkaan tarvitse enää nykypäivänä kärsiä, sillä hoidot ovat tehokkaita ja erilaisia hoitovaihtoehtoja on paljon. Lisäksi on hyvä muistaa, että aknearpien parasta hoitoa on aina niiden ennaltaehkäisy.