Elenan erityisosaamisalueita ovat rintojen plastiikkakirurgia sekä vartaloa muovaava kirurgia.
Plastiikkakirurgi Elena Surcel on tunnettu erinomaisesta visuaalisesta hahmotuskyvystään ja taiteellisesta lahjakkuudestaan. Peruskoulutuksen hän suoritti Oulussa valmistuen plastiikkakirurgian erikoislääkäriksi 2018, minkä jälkeen hän vuonna 2019 siirtyi työskentelemään Helsingin yliopistollisen sairaalan (HYKS) plastiikkakirurgian klinikkaan.
HYKSissä Elena on tehnyt monipuolista työtä, jonka keskipisteenä on ollut rintakirurgia. Menetelmät ovat vaihdelleet mikrokirurgisista tekniikoista erilaisiin rintarauhasta muovaaviin tekniikoihin. Yksityissektorilla hän on työskennellyt virkatyön ohessa vuodesta 2020 alkaen ja on yksi Muotosairaalan perustajista. Elena on erityisen kiinnostunut uusista innovaatioista ja niiden tuomisesta osaksi potilastyötä. Viimeisimpänä aluevaltauksena hän on kouluttautunut Preservé®-menetelmään, joka on kudossäästävä ja moderni tapa toteuttaa rintojen suurennuksia, ja tuonut palvelun ensimmäisenä Suomeen. Hänen tavoitteenaan on yhdistää turvallisuus, kauneus ja potilaan hyvinvointi tarjoten Muotosairaalassa nykyaikaisimmat ratkaisut esteettiseen kirurgiaan.
Elena on loistava esimerkki plastiikkakirurgista, jonka osaamisessa taide ja tiede kohtaavat taitavan kirurgin, hän on myös väitöskirjatutkija Helsingin Yliopistossa. Tutkimusprojekti keskittyy rintojen tubulaarisen eli putkimaisen kehityshäiriön kirurgisen hoidon elämänlaadullisiin vaikutuksiin. Tutkimuksen motivaationa on pyrkimys osoittaa elämänlaadullisen kirurgisen hoidon vaikutukset potilaiden hyvinvointiin. Omaa työtä tulisi aina tarkastella kriittisesti!
Elenalle tärkeintä plastiikkakirurgin työssä on potilastyytyväisyyden ja oman työn korkean laadun kohtaaminen. Kudosten muotoilu on luovaa työtä ja hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi on tärkeää, että potilaan ja kirurgin näkemykset kauneudesta ovat mahdollisimman yhtenevät. ”Parasta on, kun oman työn seurauksena asiakkaan itsevarmuus ja elämänlaatu kohentuvat.”
Tervetuloa vastaanotolle!
Plastiikkakirurgi Elena Surcel vastaanottohinnat:
30 min – 160 €
60 min – 200 €
Vastaanottohinnasta veloitetaan toimistomaksu 34 € erikseen.
Faktat:
- Valmistunut plastiikkakirurgian erikoislääkäriksi 2018
- Väitöskirjatutkija Helsingin Yliopistossa (Rintojen tubulaarisen eli putkimaisen kehityshäiriön kirurgisen hoidon elämänlaadullinen vaikutus)
- Muotosairaalan perustajalääkäri