Ammattitaitoista ja sydämellistä hoitoa plastiikkakirurgian parissa.
“Minulle on tärkeää varmistaa, että hoitoprosessi on asiakkaalle sujuva, turvallinen ja laadukas – alusta loppuun asti.”
Iloinen ja dynaaminen Iida on sairaanhoitaja, joka on omistautunut tarjoamaan potilailleen sekä korkeatasoista että sydämellistä hoitoa plastiikkakirurgian alalla. Hänen työnsä ytimessä on ajatus siitä, että jokainen potilas tuntee olonsa turvalliseksi ja saa yksilöllistä tukea koko toipumisprosessin ajan.
Iida valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 2017 ja aloitti uransa keskussairaalassa. Pian hän siirtyi yliopistolliseen keskussairaalaan Meilahteen, jossa hän työskenteli ensin päivystyksessä ja myöhemmin teho-osastolla. Viiden Meilahdessa vietetyn vuoden aikana hän sai arvokasta kokemusta vaativista hoitotilanteista. Hän on kertonut myös haaveilleensa pitkään työskentelystä FinnHEMS:ssä.
Ura jatkui yksityisellä sektorilla, missä Iida tutustui plastiikkakirurgiaan – ja ihastui alaan jo ensimmäisenä työpäivänä. Vuosien aikana hän on saanut oppia alansa huipuilta, niin kokeneilta kirurgeilta kuin hoitajiltakin, mikä on syventänyt hänen osaamistaan ja erityisesti kasvojen alueen toimenpiteet on tullut tutuiksi.
Muotosairaalassa Iida toimii leikkauskoordinaattorina eli toimenpiteiden järjestelyt hoituvat hänen kauttaan. Iidalla on vankka osaaminen ja tarkka ote työhönsä, mutta hänen hymyilevä ja kannustava asenteensa tekee kohtaamisista erityisen miellyttäviä. Hän osaa vastata potilaiden kysymyksiin selkeästi ja auttaa heitä kaikissa hoitoon liittyvissä vaiheissa. Iidan energisyys ja aito välittäminen näkyvät kaikessa, mitä hän tekee – hän on aina valmis tukemaan, kuuntelemaan ja tekemään parhaansa potilaiden hyvinvoinnin eteen. Hänen kanssaan olet hyvissä käsissä!
Vapaa-ajallaan Iida rentoutuu lenkkeillen koiransa kanssa. Kesäisin hän viihtyy mökillä ja vesillä veneillen.