Mitä poskirasvan poisto tarkoittaa?
Poskirasvan poistossa kasvojen tai poskien pyöreitä muotoja kavennetaan poistamalla poskirasvaa suun sisäpuolelta tehtävässä toimenpiteessä.
Jokaisella on poskien alueella rakenteellisia rasva-alueita, joiden koko vaihtelee yksilöllisesti. Rasva-alueiden koko ja sijainti muuttuvat ikääntymisen myötä.
Vaikka täyteläiset kasvot mielletään usein nuorekkaiksi, voi poskien liiallinen pyöreys tuntua joskus ulkonäöllisesti häiritsevältä. Tällöin voidaan poistaa posken keskiosassa oleva yhtenäinen rasva-alue. Tavoitteena on saada kasvot kaventumaan tältä alueelta.
Kenelle poskirasvan poisto sopii?
Poskirasvan poisto kaventaa pehmytkudosta posken keskiosasta, joten se soveltuu parhaiten tällä alueella olevaan liialliseen täyteläisyyteen tai pyöreyteen.
Joskus mielikuvaan liiallisesta pyöreydestä voivat vaikuttaa muut kasvojen yksilölliset rakenteelliset piirteet. Siksi kasvoja kannattaa arvioida kokonaisuutena yhden suoraviivaisen toimenpiteen tekemisen sijaan. Useimmiten kaikki tarvittavat korjaukset kannattaa tehdä samassa leikkauksessa.
Poskirasvan poisto harvoin soveltuu henkilöille, joilla on kapeat kasvot, sillä tämän luonnollisen rasva-alueen poiston myötä kasvot saattavat näyttää ikääntymisen myötä liian laihoilta.
Suunnittelukäynti ennen toimenpidettä
Suunnittelukäynnillä keskustellaan kirurgin kanssa, arvioidaan tilanne sekä suunnitellaan ja käydään läpi toimenpidetekniikka. Toimenpidettä suunnitellessa huomioidaan asiakkaan yksilölliset ominaisuudet ja toiveet.
Leikkaukseen päätyminen on aina asiakkaan omaan toiveeseen perustuva päätös, ja lopputulos on yksilöllisesti harkittu.
Kerromme aina rehellisesti, mitä toimenpiteellä on mahdollista saavuttaa.
Lisätietoa
Poskirasvan poisto – toimenpide
Toimenpide voidaan tehdä joko nukutuksessa tai paikallispuudutuksessa. Molemminpuolinen toimenpide kestää noin tunnin. Toimenpiteestä kotiudutaan samana päivänä.
Poskirasva poistetaan suun sisäpuolelle tehdystä avauksesta, joka suljetaan sulavin ompelein. Arpi jää suun sisäpuolelle ja parantuu tavallisesti huomaamattomaksi.
Poskirasvan poistosta toipuminen
Toipumisaika on yksilöllistä. Sairasloma on työstä riippuen enintään muutamia viikkoja. Kipu hoituu yleensä tavanomaisilla kipulääkkeillä.
Haavojen kannattaa antaa parantua mahdollisimman rauhassa, ja alueen toistuvaa koskettelua kielellä tulee välttää. Hampaita pestessä tulee olla varovainen.
Ensimmäisinä päivinä pehmeä ruokavalio on suositeltavaa. Haavan parantumisaikana suositellaan tavallisesti antibakteerisen suuveden käyttöä.
Mahdollinen mustelmaisuus laskeutuu itsestään ensimmäisten viikkojen aikana. Lievempää turvotusta saattaa olla useiden viikkojen ajan tai pidempäänkin.
Lopputulos on nähtävissä turvotuksen laskeuduttua useamman kuukauden kuluttua. Lopullista poskien kudosten asettumista saattaa joutua joskus odottamaan pidempäänkin.
Poskirasvan poiston mahdolliset komplikaatiot
Alkuvaiheessa ongelmana voivat olla verenvuoto, turvotus, mustelmat, kosketustunnon häiriöt, kasvohermon toiminnan häiriöt ja kipu. Nämä tavallisesti väistyvät parantumisen myötä itsestään.
Turvotus saattaa kuitenkin olla pidempikestoista tai painottua toispuoleisesti. Symmetriaero saattaa olla pitkäkestoista tai pysyvääkin.
Harvinainen ongelma on pitkäkestoinen tai jopa pysyvä kasvohermon toiminnan häiriö, joka aiheuttaa kasvolihasten heikkoutta tai kosketustunnon häiriötä.
Muita harvinaisempia ongelmia ovat sylkirauhastiehyen vaurio tai pysyvä kipu. Toimenpidealueen infektio, haavan parantumisongelmat tai hankalat arpiongelmat ovat aina mahdollisia.
Lopputulos ei välttämättä täytä kaikkia toiveita, ja myös uusintaleikkaukseen saatetaan päätyä eri syistä. Lisäksi allergiset reaktiot puudutus- tai nukutusaineille ovat mahdollisia.
Hoidamme aina myös mahdolliset ongelmatilanteet asiantuntevasti.