Soveltamisala
Näitä yleisiä ehtoja sovelletaan kaikkeen Muotosairaalan (3297684–1) ja/tai sen itsenäisten ammatinharjoittajien (jäljempänä ”Muotosairaala” ja ”ammatinharjoittaja” ja kumpikin erikseen ”palvelun tarjoaja”) toimintaan ja siinä tehtäviin sopimuksiin.
Palvelun tarjoajat tuottavat terveyspalveluita ensisijaisesti kuluttaja-asiakkaille (”asiakas”). Terveyspalvelut kattavat mm. eri terveydenhuollon ammattilaisten vastaanotot, konsultaatiot, leikkaukset ja muut toimenpiteet, osastohoidon sekä niihin liittyvät tukitoiminnot kuten ajanvarauksen ja laskutuksen.
Siltä osin kuin asiakas on kuluttaja, nämä ehdot eivät rajoita niitä kuluttajalle kuluttajansuojalain mukaan kuuluvia oikeuksia, joista ei voida toisin sopia.
Sopimuksen syntyminen
Ellei kirjallisesti toisin sovita, sopimus syntyy, kun asiakas ja palvelun tarjoaja sopivat ajanvarauksesta.
Asiakkaalle tarjottava palvelu voi perustua myös palvelun tarjoajan ja kolmannen tahon väliseen sopimukseen.
Sopimusosapuolet ja vastuu palvelusta
Muotosairaalassa toimii vakiintuneen tavan mukaan sekä työntekijöitä että itsenäisiä ammatinharjoittajia. Terveydenhuollon ammattihenkilöt toimivat Muotosairaalassa pääsääntöisesti ammatinharjoittajina. Ammatinharjoittajat voivat olla joko yksityisiä yrittäjiä tai yhtiöitä, joiden kanssa Muotosairaala on sopinut toimimisesta sen tiloissa. Ammatinharjoittajat eivät ole työsuhteessa Muotosairaalaan.
Ammatinharjoittajat ja Muotosairaala ovat erillisiä sopimusosapuolia asiakkaaseen nähden ja vastaavat omasta palvelustaan suoraan asiakkaalle, eivätkä vastaa palveluista toistensa puolesta.
Muotosairaalalla ja ammatinharjoittajilla on potilasvakuutuslain edellyttämät omat potilasvakuutukset, joiden mukaisesti käsitellään ja korvataan potilasvahingot. Muilta osin palvelun tarjoajan vastuu rajoittuu palvelusta maksettuun hintaan. Välillisiä vahinkoja ei korvata.
Palvelun ominaisuudet ja laatu
Muotosairaala ja ammatinharjoittajat noudattavat alan hyvää käytäntöä varmistaakseen palvelujen korkean laadun. Terveyspalvelun luonteen vuoksi tiettyä lopputulosta ei voida taata. Terveyspalvelun laatu ja hoitovirheet määritellään potilas- ja potilasvakuutuslain mukaan.
Nettisivuilla ja muussa viestinnässä esitetty tieto on vain viitteellistä eikä ole osa sopimusta.
Peruutus ja viivästys
Palveluntarjoajalla on oikeus veloittaa käyttämätön vastaanottoaika tai toimenpiteen hinta asiakkaalta, ellei asiakas ole peruuttanut yksittäistä vastaanottoaikaa viimeistään 24 tuntia ennen sen alkua, plastiikkakirurgista leikkausta 14 päivää tai muuta ennalta sovittua toimenpidettä viimeistään 48 tuntia ennen toimenpiteelle sovittua aikaa. Palvelun tarjoajalla on oikeus veloittaa myös ilmaisiksi aiotusta konsultaatiosta siihen varatun vastaanottoajan hinta, mikäli potilas jättää tulematta ajalle tai peruuttaa sen alle 24 tuntia ennen sen alkua. Kirjallisesti voidaan sopia näistä poikkeavista peruutusajoista ja korvauksista, kuten myöhässä tehtyyn peruutukseen liittyvästä vakiokorvauksesta.
Jos asiakas saapuu vastaanottoajalle myöhässä, palvelun tarjoaja ei ole velvollinen ylittämään sovittua vastaanottoaikaa. Ammattilaiset pyrkivät noudattamaan sovittuja vastaanottoaikoja, mutta palvelujen luonteesta johtuen se ei aina ole mahdollista.
Hinnat
Ellei kirjallisesti ole toisin sovittu, Muotosairaalan ja ammatinharjoittajien palveluiden hinta on kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukainen. Jos ilmaisella konsultaatiokäynnillä tehdään sen ylittävää konsultaatiota tai toimenpiteitä, laskutetaan niistä normaalin hinnaston mukainen hinta. Ammatinharjoittajat hinnoittelevat palvelunsa itse. Kunkin ammattilaisen hinta on näkyvillä nettisivuilla sekä Muotosairaalan tiloissa.
Jos palvelu toteutetaan Muotosairaalan tilojen ulkopuolella, laskutetaan matkakustannukset erikseen sovitusti tai ammatinharjoittajan hinnoittelun mukaisesti.
Vastaanottokäynnin tai muun palvelun hinnan lisäksi veloitetaan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset laitos-, tarvike- ja toimistomaksut.
Maksaminen
Asiakas voi sopia palvelun tarjoajan kanssa palvelun maksamisesta joko käynnin yhteydessä Muotosairaalan hyväksymillä maksutavoilla tai laskulla. Toimenpiteissä, joissa on käytössä ennakkomaksu, siitä sovitaan kirjallisesti erikseen.
Muotosairaala laskuttaa palkkiot sekä muut kulukorvaukset omasta ja ammatinharjoittajien puolesta keskinäisen sopimuksen mukaisesti. Laskujen maksuehto on 14 päivää ja ne toimitetaan pääsääntöisesti sähköpostitse, postitse tai verkkolaskuna.
Maksun viivästyessä asiakas on velvollinen maksamaan korkolain mukaisen viivästyskoron sekä muistutus- ja perintäkulut. Palvelun tarjoaja on oikeutettu perimään ennakkomaksua.
Asiakas on velvollinen ilmoittamaan mahdollisesta maksukyvyttömyydestään välittömästi asian tultua ilmeiseksi, mutta kuitenkin aina ennen sovittua vastaanottoaikaa. Palvelun tarjoajalla on oikeus keskeyttää palvelun tuottaminen tai uusien aikojen varaaminen, jos asiakas laiminlyö maksuvelvollisuutensa tai muutoin ilmenee seikkoja, joiden nojalla on syytä epäillä, että asiakas ei täytä maksuvelvoitettaan.
Jos palvelun maksaa asiakkaan puolestaan joku kolmas taho, tulee asiakkaan selvittää ja hankkia maksusitoumus tältä taholta ennen vastaanotolle tulemista tai muuta palvelutapahtumaa. Mikäli tällainen kolmas taho ei ole sitoutunut maksamaan palvelua, vastaa potilas sen maksamisesta itse.
Henkilötiedot, potilasasiakirjat ja vaitiolo
Asiakastietojen ja potilasasiakirjojen keräämiseen, laatimiseen, säilyttämiseen, luovuttamiseen ja tuhoamiseen sovelletaan niitä koskevia lakeja, säädöksiä sekä muita velvoittavia viranomaismääräyksiä ja -ohjeita.
Asiakkaan tiedot pidetään salassa eikä niitä luovuteta ilman asiakkaan nimenomaista suostumusta taikka milloin luovutus on välttämätön pakottavan lainsäädännön määräyksen johdosta.
Palvelua koskevien palautteiden ja vaatimusten käsittely
Palvelua koskevat erimielisyydet tulee selvittää ensisijaisesti asiakkaan tai potilaan ja palvelun tuottaneen terveydenhuollon ammattihenkilön välillä.
Palvelun laatua koskevat reklamaatiot tulee tehdä palvelun tuottaneelle palvelun tarjoajalle. Asian käsittely jatkuu ammatinharjoittajan osalta suoraan ammatinharjoittajan ja asiakkaan tai potilaan välillä. Reklamaatiot ja muut vaatimukset tulee tehdä palvelun tarjoajalle ilman aiheetonta viivästystä ja viimeistään kahden (2) viikon kuluessa palvelutapahtumasta tai palvelun virheen ilmenemisestä. Palvelun laatua koskevat reklamaatiot voi tehdä myös Muotosairaalalle, joka välittää ne ammatinharjoittajalle. Arkaluonteisia tietoja sisältävät yhteydenotot tulee toimittaa suojatulla sähköpostilla.
Potilasvahinkoja ja terveydenhuoltopalveluja koskevien muistutusten ja kantelujen osalta noudatetaan potilaslain määräyksiä. Potilastietolain mukaisen muistutuksen voi tehdä Muotosairaalan terveyspalveluista vastaavalle johtajalle, joka tarvittaessa huolehtii sen toimittamisesta asianosaiselle ammatinharjoittajalle. Potilastietolain mukaisiin menettelyihin ja potilaan oikeuksiin liittyen neuvoo Helsingin alueellinen sosiaali- ja potilasasiavastaava.
Aineettomat oikeudet
Ellei kirjallisesti toisin sovita, Muotosairaalan palveluihin kuuluvien tai sisältyvien aineettomien oikeuksien omistusoikeudet ja hyödyntämisoikeudet kuuluvat Muotosairaalalle.
Ylivoimainen este
Palvelun tarjoaja ei ole vastuussa viivästyksistä tai muista velvoitteiden rikkomisista, jotka aiheutuvat palveluntarjoajista riippumattomista syistä. Palveluntarjoajista riippumattomiksi syiksi katsotaan lakko tai muu työtaistelutoimenpide, tulipalo, onnettomuus, sähkönjakelun keskeytys, tietoliikenteen tai -järjestelmien häiriö, viranomaisen toimenpide, vastaanottavan ammattihenkilön äkillinen sairastuminen tai muu sellainen syy, joka ei ole palvelun tarjoajan vaikutusmahdollisuuksien piirissä ja jonka vaikutuksia palvelun tarjoaja ei voi kohtuudella poistaa.